Se on kohta lokakuun loppu, ja mulla on projektiani takana sitten kymmenen kuukautta. Nopeasti aika kuluu, vaikka onhan tähän mahtunut ajatuksia myös pitkästä matkasta. Varsinkin nyt alkusyksystä… Töissä on ollut stressiä, ja jaksamisen kanssa on ollut ongelmia. Pikkusen on myös kremppaa kropassa, mikä vähän ahdistaa. Paino hilautuu tappavan hitaasti alas, mutta suunta on kuitenkin oikea. Pääkopan kanssa joutuu vielä välillä taistelemaan: kaiken ei tarvitse tapahtua heti, hitaammin pudotetut kilot pysyvät paremmin poissa – omaan tekemiseen täytyy vaan jaksaa uskoa. Jaksan kuitenkin taputella itseäni olkapäille, koska kaikesta huolimatta lähden mielelläni pois sohvalta liikkumaan.
Mitä on kymmenessä kuukaudessa tapahtunut? Aamupainon mukaan olen pudottanut painoa 23,2kg. Ei huono. Varsinkaan kun viimeisimmän kehonkoostumusmittauksen mukaan en ole menettänyt lihasta ollenkaan, vain rasvaa. Senttejä on tästä vartalosta kadonnut kymmenittäin – rinnan-, vyötärön- ja lantionympäryksestä yhteensä 51cm, johon lisättynä vielä pelastusrenkaasta lähteneet 25cm – yhteensä ainakin noin 76cm… Kun tuohon lisätään vielä muut mitat, mitä olen mittaillut, niin sentit kohoavat yli sadan. Muutos, jonka muut näkevät, minä en. Mua tuijottaa peilistä se sama ihminen, joka on tuijottanut mua sieltä lähes neljäkymmentä vuotta. Vaatekoko on pienentynyt, mutta silti, koen edelleen olevani ihan samankokoinen kuin alkuvuonna. Pää vaan ei vielä ole saanut kroppaa kiinni tässä touhussa.
Fyysiset muutokset ovat verrattain pieniä siihen, mitä pääkopan sisällä on tapahtunut. Ajatusmaailmassa on tapahtunut suurimmat muutokset. ”En osaa/pysty” on vaihtunut ”kokeilen/yritän” –asenteeseen, ”ei tästä tule mitään” on muuttunut ”jatkan yrittämistä” – ajatteluun, ”en jaksa” on muuttunut ”so what – teen kuitenkin” –vaihteeseen, ”syön sipsiä, karkkia yms.” on vaihtunut ”otan hedelmää/leipää/proteiinipatukan” ja tätä listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään. Mun asenne tähän hommaan on pysynyt kasassa nämä kuukaudet, ja uskon, että tällä asenteella pystyn ja jaksan jatkaa eteenpäin. Pääkopassa hetkittäisiä heikkoja hetkiä lukuun ottamatta on edelleen vahva usko omaan tekemiseen ja onnistumiseen. Jos ei jaksa eikä huvita tai on pientä kipua siellä tai tuolla, niin aina voi tehdä jotain sen sijaan, että jää sohvalle nököttämään.
Harjoittelen edelleen positiivisten asioiden kirjaamista ylös. Tällä viikolla olen ollut erityisen iloinen omasta PT:stä, hyvinvointikeskuksesta johon kuulun, auringonpaisteesta, ruskasta ja maahan pudonneista lehdistä (joiden läpi on ihanaa juosta), kavereista, perheestä, hyvästä ruuasta ja vaikka mistä muusta. Positiivisuus ruokkii positiivisuutta ja hyvää mieltä – suosittelen kokeilemaan.