Kuluvan vuoden aikana mä olen treenannut kovempaa kuin koskaan aiemmin (ja hei – tässähän on nyt jo melkein kahden vuoden huisan pitkä kokemus mihin verrata!). Mä olen oppinut tekemään salilla liikkeitä, joiden nimiä en osaa lausua tai edes muista, koska ne ovat niin hankalia. Mä olen ylittänyt omat rajani lukemattomia kertoja, ja nautin liikkumisesta käsittämättömän paljon. Tänään kävin viikon tauon jälkeen jumpassa, ja kylläpä se tuntuikin hyvältä – vaikka meinasinkin oksentaa aamupuurot siinä vaiheessa kun pulssi oli hetkellisesti lähempänä 180:ä. Mä niin nautin rääkkitreeneistä, joiden jälkeen on ihan kaikkensa antanut olo. Mitä kovempaa mennään, sen parempi. Olen oppinut kuuntelemaan omaa kehoani sen verran, että tiedän milloin täytyy ottaa aikaa kehoa huoltaville ja rauhallisemmille harjoituksille.
Vuosi 2016 on ollut mulle todella raskas henkisesti. Omat pienet krempat ovat välillä haitanneet liikkumista eivätkä syömiset ole pysyneet loppuvuodesta enää hallinnassa monesta eri syystä. Paino on noussut jonkin verran, mutta se on ihan ok. Tiedän syyt ja seuraukset, ja hyväksyn ne. Mikä tärkeintä; painonnousu ei tee musta luuseria. Mä kieltäydyn syyttämästä itseäni laiskaksi, tyhmäksi tai varsinkaan läskiksi vaikka kaikki painonhallinnan kohdalla ei ole mennyt niin kuin olin suunnitellut tai toivonut sen menevän. Joskus vaan elämä on.
Joten tervetuloa vuosi 2017.