Mun on ollut tosi vaikeaa sopeutua siihen, että nyt kesän jälkeen mun tippunut paino on ollut pääpuheenaihe työpaikalla. Ensin kehuttiin, ja sitten alkoi piikittely. Jos joku ei mene ihan putkeen, niin syy on siinä, että mä olen laihtunut niin paljon tai jos mulla sattuu olemaan nälkä, niin mitäs olen k u i h d u t t a n u t itseni tähän kuntoon. Ja kaikkien suusta tulee sama lause – et saa laihtua enempää! Mulle myös kiukutellaan siitä, kuinka syön mitä vain ja kuinka pystyn olemaan herkkulakossa. Mun painosta on tullut jonkinlainen mittari muiden hyvinvoinnille – vaikka muilla on ennenkin olleet asiat huonosti, niin ainakaan he eivät ole olleet yhtä läskejä kuin minä! Jonkinlaista kateutta on tietyiltä tahoilta ihan selvästi ilmassa. Toivon, että tämä hypetys laantuu, tai muuten mun on vaihdettava työpaikkaa, koska mä en jaksa psyykkisesti tällaista.
On ollut todella ihanaa huomata, että vaikka olenkin ollut ehkä vähän alakuloinen tästä kaikesta, niin en ole ratkennut syömään mitään herkkuja eikä mun oikeasti tällä hetkellä edes tee mielikään. Projektia on kohta kahdeksan kuukautta takana, ja makeanhimo ja tunnesyöminen alkaa helpottaa? Tunnesyömisen selättäminen olisi kyllä aika huippujuttu!
Kaitpa tällainenkin ”tunnemyrsky” alakuloisuuksineen kuuluu tähän projektiin – ei kai aina voi mennä tosi hyvin? Jostain lehdestä olen tammikuussa leikannut itselleni jääkaapin oveen lauseen ”Älä luovuta sohvaperuna” – katselin sitä tuossa joku päivä hymyillen, ja päätin olla luovuttamatta!