Herkkulakkoa on takana nyt jo 30 päivää – siis 30 päivää eli melkein kolmasosa. Olo on melkein kuin voittajalla. Nyt voin jo ihan rehellisesti sanoa, että esimerkiksi karkkia ei oikeastaan tee mieli, vain kun on migreenin jälkeinen päivä ja olo on vähän kuin olisi jäänyt bussin alle. Aiemmin mussutettuani liikaa sokeria, väsähdin enkä jaksanut tehdä mitään. Näitä väsähtämisiä ei enää ole. Mua on niin ruvennut ärsyttämään tietyt henkilöt mun elämässä. Nämä tyypit ovat niitä, jotka varsin hyvin tietävät, että mä en nyt vaan ihan aikuisten oikeesti syö herkkuja, ja silti ovat naureskellen heiluttamassa pullia ja nameja mun nenän edessä. Eikö nyt vaan voisi olla vähän kannustavampi ja vaikka laittaa sen pullapussin vähän kauemmaksi ja sanoa, etten saa niitä nyt syödä. Okei, leikki leikkinä, mutta joskus toivoisi vaan vähän erilaista asennetta. Mullakin on erilainen asenne, mä olen päättänyt että lakko on ja pysyy, ja pitänyt kutini jo 30 päivää (enää 70 päivää jäljellä – ei sen puoleen, että laskisin).
Tällä viikolla on myös tullut pohdittua sitä, että laihdunko vaan lihaksista vai laihdunko läskistä, saanko tarpeeksi proteiinia? Olen pyrkinyt syömään suomalaisten ravitsemussuositusten mukaan, joissa muistaakseni proteiinin määrää kasvatettiin, ja hiilihydraattien määrää pienennettiin nyt tähän uusimpaan versioon. Lautaseltani löytyy useimmiten salaattia/vihanneksia, kalaa/kanaa/lihaa ja perunaa/riisiä/makaronia (mua muuten nyppii nykyisessä suomenkielessä se, että käytetään sanaa pasta eikä makaroni, kakkutaikina on massa jne…) lautasmallin mukaisesti. Yritän syödä Skyrejä, jotka menevät kurkusta edelleen vastentahtoisesti, laitan kasvissosekeittoon raejuustoa (kuten olen tehnyt aina tai ainakin niin kauan kuin muistan). Kaitpa netistä löytyisi oikeat määrät miten proteiinia tulisi syödä, mutta en ole mikään punnitsija-tyyppi. Proteiinipirtelöt yms. eivät valitettavasti käy mulle, niistä saan ihan armottoman migreenin. Ja ei, en todellakaan ole kokeillut kaikkia mahdollisia valmistajia, parin kokeilu riitti. Rahat tuntuvat menevän hukkaan, vaikka saankin tuotteet annettua eteenpäin. En juo maitoa, pitäisi varmaan kokeilla sen juontia ja muutenkin etsiä rasvattomia maitotuotteita ruokavalioon. Hyviä ehdotuksia riittävän proteiininsaannin takaamiseksi otetaan vastaan!
Toinen ruokailuun liittyvä mielessä ollut asia on ollut se, että syönkö tarpeeksi? En ole pariin viikkoon merkannut syömisiäni Kiloklubiin, ja luulen, että saisin oikeasti syödä enemmänkin. Ehkäpä mun täytyy ryhdistäytyä tässä ruokajutussa nyt ihan oikeasti, että opin tekemään oikeita asioita alusta asti. Painonpudotushan tunnetusti hidastuu jos ei syö tarpeeksi, varsinkin jos liikkuu kohtuullisesti / paljon. Mutta sitten päästäänkin kysymykseen, että mikä on niin rasittavaa liikuntaa, että se lisää energiatarvetta? Kaikki lisää, mutta miten paljon? Ehkä Kiloklubin kalorilaskuri auttaa mua näissäkin pohdinnoissa.
Täytyy myöntää, että neljän viikon liikunnallisten ponnistelujen jälkeen koen, että ryhtini on jo parantunut (voi tietenkin vain olla mielikuvituksen tuotetta), ja iltaisin riittää energiaa muuhunkin kuin sohvalla löhöämiseen (mikä kuitenkin on edelleen yksi lempipuuhistani). Liikkumaan lähteminen ei ole ihan niin vaikeaa kuin ennen, vaikka edelleenkin painin ei-mua-huvita – fiilisten kanssa. Voin sanoa rehellisesti, että spinning-tunneille lähteminen on kivuttominta, ja tunneilla olen jo jopa saanut pebani ylös pyörän penkistä ”ylämäissä”. Ei sen puoleen, että olisin vielä käynyt kovin monella tunnilla. En ole myöskään pyllähtänyt pyörän selästä… Pienet on kuulkaas tämän ihmisen ilot. Joku päivä vielä mä yllätän itseni ja lähden salille mielelläni. Tosin en kuitenkaan ihan lähitulevaisuudessa, sen verran on tämä laiskuus iskostunut meikäläisen perusolemukseen ja –luonteeseen.