Viikon kohokohta oli ehdottomasti lauantaiaamun varovainen juoksulenkki pikkupakkasessa, mutta niin ihanassa auringonpaisteessa. Olin varautunut siihen, että juoksu ei ehkä kulje näin pitkän tauon jälkeen – edellinen juoksulenkki taisi olla uuden vuoden tietämillä ennen paukkupakkasia, ja niitä seuranneita liukkaita. Olin oikeasti yllättynyt siitä, miten nopeasti kroppa löysi rytmin niin liikkeeseen kuin hengitykseenkin. Lenkin jälkeen tajusin, mikä tässä koko alkuvuoden on mättänyt – juoksulenkkien puute. Mulla on muutamia ”mun juttuja”, esim. spinning ja kovat treenit pt:n kanssa, ja jossain vaiheessa myös juoksusta on tullut sellainen (huomaamattani). Lenkkiä ei tarvitse todellakaan tehdä verenmaku suussa, vaan ihan omassa rauhallisessa tahdissa, ja omia ajatuksia pyöritellen. Varovaisesti ajattelin tätä touhua kuitenkin jatkaa, ehkä lenkillä per viikko kunnes lumet, liukkaat ja enimmät pakkaset ovat väistyneet. En tykkää juosta kylmällä enkä halua ottaa riskiä nyrjähtäneestä tai murtuneesta jäsenestä turhaan.
Lisääntynyt valo on tuonut mulle lisää potkua ja ehkä vähän toivoakin arkeen ja tähän projektiin. Jonkin verran on ollut alakuloisuutta ja turhautumista liikkeellä tänä keväänä. Liikkumiset maittavat taas eri tavalla, vielä kun saisin tuon ruokapuolen hallintaan. Sitä vaan huomaa yhtäkkiä syöneensä suklaapatukan joka päivä, vähän ylimääräistä siellä ja täällä – viikossa niistä kertyy aika paljon tyhjiä ja turhia kaloreita. Ehkä jo ensi viikolla saan itseni ruotuun myös sillä saralla, ja painonpudotus voi jatkua taas positiivisemmalla mielellä ja asenteella.