Käydessäni kaupassa en voi olla hymyilemättä naistenlehtien otsikoille joissa luvataan pysyvää painonpudotusta – muistelen aikaa viime vuonna tähän aikaan, kun itse olin urakkani alussa, ja pohdin sitä, että tuleeko tästä ihan oikeasti yhtään mitään. Mä olen oppinut ihan hurjasti kaikkea uutta (mutta niin kamalan simppeliä juttua) menneenä vuotena, ja voin sanoa, että kaikkein yksinkertaisimmat painonpudotusvinkit (syö säännöllisesti ja riittävästi proteiinia, juo vettä, älä napostele, nuku riittävästi ja liiku edes se puoli tuntia päivässä) toimivat! Alku on hankalaa, varsinkin jos omaa yhtä huonot elintavat kuin allekirjoittanut aikaisemmin. Puskemalla päättäväisenä eteenpäin ja antamalla itselleen muutamat repsahdukset anteeksi, voi päästä ja pääsee pitkälle, kunhan jaksaa olla myös kärsivällinen.
Toinen asia mihin silmäni ovat kiinnittäneet huomion, on keskustelu siitä, miten lihavia, ylipainoisia ihmisiä kohdellaan – tällä kertaa kuntosalilla. Itsekin täällä marisin siitä, kuinka uudet jumpparit ovat vallanneet kuntokeskukseni tilat niin, etten itse mahdu mukaan. Mulle ei tulisi ikinä mieleen mennä sanomaan sitä tai mitään muutakaan negatiivista intoa puhkuvalle liikunnanaloittajalle. Ketä se hyödyttää? Ei mua, koska en saa toisten mollaamisesta minkäänlaisia kiksejä, ei kuntokeskusta joka menettää mahdollisen asiakkaan eikä varmastikaan sitä aloittelijaa, jonka into loppuu juuri siihen kohtaan kun joku pässi määkii siinä vieressä. Itselläni se ainoa negatiivinen kokemus salilta löytyy siitä henkilöstä, joka tuli ojentamaan mua ”väärin” tehdyssä liikkeessä, ja olin jo silloin valmis heittämään hanskat tiskiin. Kuka on opettanut näitä nuoria käyttäytymään niin, että on ihan ok arvostella ja pilkata toisia ääneen, oli se henkilö ihan minkä kokoinen tai muotoinen tahansa? Tähän haluaisin vielä mainita sen, että itseni lisäksi omalla salillani käy muutama tuhdimpi naishenkilö, joiden taidot ja voimat yllättävät mut kerta toisensa jälkeen. Vaikka itse tässä vaiheessa olenkin jo hieman kevyemmässä kuosissa, ja suhteellisen kovilla painoilla työtä tekevä, niin jään kauas heidän käyttämistä painoista ja voin sanoa, että myös liikkuvuuden suhteen toisissa asioissa en taivu samanlaisiin suorituksiin. Lihavuus ei ole mikään este, se ei tee ihmisestä huonompaa tai laiskempaa eikä se oikeuta toisia haukkumaan millään nimillä.
Ihmetystä on herättänyt myös uimashortsit, ja tällä kertaa taas tuhdimman henkilön päällä. Itsekin näin uimaharrastusta mahdollisesti uudelleen aloittavana henkilönä olen pohtinut uimahallin ja –altaan hygieenisyyttä. Itse en näe mitään estettä käyttää shortseja uimahallissa, koska ollaanpa nyt rehellisiä – ei se touhu siellä kuitenkaan ole niin kovin puhdasta. Vaikka kaikki kävisivätkin (mitä kaikki eivät kuitenkaan teen) pesulla ennen uima-altaaseen menoa, niin tosiasia on se, että siellä vedessä lilluu kaikkien takapuolet, koska ei se uimapuku mitenkään vedenpitävä ole. Toisekseen, uimahalleissa käy henkilöitä, joilla on erilaisia pidätyshäiriöitä, ja ihan varmasti sinne uima-altaaseen lirahtaa välillä yhtä sun toista. Mitä yksillä shortseilla on loppujen lopuksi siinä vaiheessa enää mitään väliä? Sen takia allekirjoittanut yrittää pitää päänsä veden yläpuolella, ja olla nielemättä sitä vettä turhan paljon. Eikä ne luonnonvedetkään ihan bakteerittomia ole. Hyvällä tuurilla uimassa voi käydä saamatta ihmeempiä tulehduksia tai sairauksia, huonommalla tuurilla ei.
Viime viikon painonpudotus on mennyttä, otin kaiken takaisin korkojen kera. Elämä on, ja se jatkuu huolimatta tästä.