Mitä on sitten muuttunut?
Mä liikun enkä vaan jää sohvalle makaamaan. Olen kokeillut muutamia erilaisia ryhmäliikuntatunteja, ja löytänyt niistä itselle sopivia. Tiedän, että mun pitäisi alkaa vaihtelemaan tunteja tässä pikkuhiljaa, ettei kroppa totu liikaa joka viikko samanlaisena toistuvaan liikkeeseen ja liikkumiseen. Ajattelen kuitenkin niin, että kaikki aika, joka on pois sohvalla makaamisesta, on hyvin käytetty. Joten kun saan uuden saliohjelman myöhemmin tässä kuussa, pyrin myös löytämään uusia, erilaisia tunteja repertuaariini. Liikunta tai paremminkin liikkuminen on hauskaa ja siitä tulee hyvä olo (ainakin suurimmaksi osaksi – muutaman kerran kun on kokemusta myös ei-niin-hyvästä-olosta…).
Arastelin aluksi ajatusta omasta PT:stä, ja pohdin jonkin aikaa tarvitsenko sellaista (koska ajattelin sen olevan aika snobeilua). Sain häneltä kuitenkin mulle sopivan saliohjelman ja opastuksen laitteisiin, ja saliharjoittelun aloittaminen tuntui turvalliselta. Ostin lisää tapaamiskertoja, sillä PT vahtii perääni (mikä omalta osaltaan motivoi mua käymään siellä salilla), saan positiivista (ja varmaan tarvittaessa myös korjaavaa) palautetta ja saan keskustella ammattilaisen kanssa mulle järkevistä vaihtoehdoista ja kaikista mua askarruttavista asioista liikkumiseen ja syömiseen liittyen. Tiedän, että on olemassa sellainen porukka, joilla on kovemmat treenitavoitteet ja jotka treenaavat PT:nsä kanssa viikottain, mutta itselläni tuollainen valmennus ei ole (ainakaan vielä) ajankohtaista. Mennään aluksi näin harvemmilla tapaamiskerroilla, mikä riittää hyvin. Sekin tuli meikäläiselle vähän yllätyksenä, että tapaamiskertoja voi olla tällä tavalla harvempaan tahtiin.
Mä en syö herkkuja, ja pärjään hyvin ilmakin. Aina välillä tekee herkkuja mieli, ja kun tekee mieli, niin tekee mieli ihan kaikkea. Mutta mun ei tarvitse syödä karkkia ja sipsejä joka päivä ja hamppareita joka viikko (noin niinku kärjistetysti). On tehnyt hyvää huomata, että mulla on itsekuria, ja koska päätin olla 100 päivää ilman, niin olen sitten ilman. Olen tullut todella hyvin toimeen ilman sokerin aiheuttamaa väsymystä ja verensokerin heittelyitä.
Olo on kerrassaan parantunut, olen pirteämpi ja jaksan paremmin. Ryhtini on parantunut huomattavasti, ja projektin alussa ärsyttänyt mahani on pienentynyt ympärysmitaltaan 9cm. Mainittakoon tässä vaiheessa, ettei senttejä ole juurikaan lähtenyt mistään muualta. Uni maittaa ihan eri tavalla kuin ennen, eikä iltaisin tarvitse odottaa unentuloa. Olen ennen nukkunut todella kevyesti ja herännyt pienimäänkin ääneen, mutta nykyään nukun kuin tukki aina siihen asti kun kello soi. En ole muuttunut fyysisiltä ominaisuuksiltani niin, että joku huomaisi, mutta itse koen voivani jo huomattavasti paremmin vain kahden kuukauden jälkeen. Liikkumisella ja puhtaalla ravinnolla on sitten ihmeellinen vaikutus!
Painoni ei ole pudonnut suoraviivaisesti alaspäin, vaan pari plussaviikkoakin tähän alkuun mahtuu. Aikaisemmin tämä olisi ehkä masentanut mua, ja olisin ”tyytynyt lihavan osaani”, ja läsähtänyt sohvalle mussuttamaan sipsejä. Nyt pyrin karttamaan tätä ajatusmaailmaa, ja olen tsempannut itseni ajattelemaan tätä kuitenkin pidemmän aikavälin projektina, johon mahtuu ylä- ja alamäkiä. Välillä tulee plussaa, mutta se ei tarkoita sitä, ettenkö tekisi oikeita asioita ja etteikö projekti etenisi lähitulevaisuudessa oikeaan suuntaan. Maailma ei kaadu muutamaan repsahdukseen.
Tästä on mielestäni hyvä jatkaa, koska koen, että olen saanut asenteeni kuntoon niin liikunnan kuin painonpudottamisen suhteen. Tämä on siis tapahtunut ensimmäisen kahden kuukauden aikana – mitä tuleekaan tapahtumaan tulevina kuukausina kun projekti etenee. Uskon olon jatkavan kohenemistaan, kun liikkuminen jatkuu ja paino putoaa.