Eli jos mä olen nyt sitten laihduttanut vaan tahdonvoimalla, niin mä olen tuhoon tuomittu??? Jos mun pitäisi sitoa mun laihduttaminen mulle merkitykselliseen asiaan, jotta pysyisin tässä painossa, niin se olisi ehdottomasti juokseminen. Mä kykenen juoksemaan, ja juoksen vielä aika pitkiä matkoja pitäen mielessä sen, että olen aloittanut juoksuharrastuksen vasta vuosi sitten. Sen lisäksi painonpudotus on tuonut mulle jaksamista päivään ja sitä positiivisuutta, mikä oli kauan kadoksissa.
Miten sitten mielihalut? Viimeisten kuukausien aikana on tullut puputettua kaikkea mahdollista turhaa, mistä viime vuonna kieltäydyin kokonaan. Itse en halua elää loppuelämääni ilman satunnaista herkuttelua, tosin sana satunnainen ja minä emme oikein ymmärrä toisiamme (ainakaan toistaiseksi). Satunnaisuus ei ole se adjektiivi, jolla kuvaisin herkuttelun nykyistä määrää, mutta ikuinen kieltäytyminenkään ei opeta mulle mitään itsestäni. Joku päivä opin vielä kohtuuden ja satunnaisuuden salat. Siihen asti mennään joko herkkuja syöden tai totaalilakossa. Ruokaa syön pääasiassa vain nälkään, herkkuja sen sijaan menee tunteisiinkin. Enää en syö itseäni ähkyyn, mitä joskus harrastin varsinkin viikonloppuisin. Lautaseni syön tyhjäksi, mutta olen oppinut ottamaan vain sen verran kuin jaksan syödä. En myöskään harrasta santsaamista muuten kuin noutopöydässä.
Paino ei ole koskaan rajoittanut mua tekemästä asioita, joita olen halunnut tehdä. Se ei ole määritellyt mua enkä ole kokenut olevani huonompi ihmisenä kuin normaalipainoisetkaan. Painon pudottua olen kuitenkin huomannut saaneeni lisää rohkeutta kokeilla uusia asioita, ja ehkä silmänikin ovat eri tavalla uusille asioille, mahdollisuuksille ja kokemuksille auki.