Paino. Vaikka painonpudotus ei ehkä enää tänä vuonna olekaan ihan se ykkösjuttu, niin olisi kyllä mahtavaa päästä ainakin normaalipainoon, tai mikä olisi vielä mahtavampi juttu, niin tavoitepainoon. Normaalipainon raja mun pituisella ihmisellä on 71,4kg eli siihen on vielä 6,9 kiloa matkaa. Alun perin tuulesta temmattuun tavoitteeseen 65kg onkin matkaa vielä vähän enemmän. Uskoisin molempien kuitenkin olevan saavutettavissa vuonna 2016.
Ruoka. Terveellinen ruokavalio ei tuota vaikeuksia. Herkuista kieltäytyminen ei tuota vaikeuksia. Sen sijaan että olisin tänä vuonna totaalisessa herkkulakossa satoja päiviä, niin rajoitan herkut yhteen päivään viikossa: sunnuntaihin. Jotta paino putoaisi tänäkin vuonna, niin joutunen tässä jo alkuvuodesta kirjautumaan vaikka kiloklubiin ja laskeskelemaan vähän kaloreita. Jotenkin mulla on sellainen fiilis, että painon pudottua jo reilut kaksikymmentä kiloa, pitää varmaan syömisistäkin karsia jonkin verran (tai sitten lisätä, koska onhan liikkuminen lisääntynyt, ja toivottavasti tänä vuonna vielä rankentuu entisestä ainakin osittain). Kofeiiniriippuvuudesta olisi myös mukavaa päästä eroon – ehkä se tapahtuu vihdoinkin tänä vuonna? Joulun ja uuden vuoden välissä taas totuttuun naposteluun täytyy tulla loppu. Miten kaikki huonot tavat tarttuvatkin niin helposti? Vedenjuontia ja kasvisten syöntiä pitänee edelleen lisätä. Mä olen paininut näiden samojen asioiden kanssa koko viime vuoden, ja jatkan siis painimista edelleen.
Liikunta. Viime vuonna tuli kokeiltua kaikenlaisia uusia ja ihmeellisiä liikuntamuotoja – toisista lajeista tuli suosikkeja, ja toiset hylkäsin jo ensimmäiseen kokeilukertaan. Olen tässä jo suhteellisen pitkään mennyt saman kaavan mukaan – samoilla tunneilla suunnilleen samoina päivinä. Saan huomenna uuden saliohjelman, ja ohjeistuksen sen noudattamiseen, jonka jälkeen pääsen suunnittelemaan uutta pläniä tähän meikäläisen viikkoon. Tarkoituksenani olisi lisätä mukaan vähän rankempia tunteja – vaikka BodyCombat:ia, -Attack:ia tai -Step:iä. Mä olen myös ostanut uuden uimapuvun (edellinen oli kokoa 50/52, uusi kokoa 42!!! ja pepusta vähän iso… kun on eriparia rintavarustus ja takapuoli), ja jollain tapaa pitäisi tuo uintikin saada ympättyä sinne viikko-ohjelmaan. Juoksuakin pitäisi jatkaa, koska kyllähän mä joku päivä juoksen vielä 15km kun kerta pystyn sen kympinkin jo juoksemaan. Täytynee kehitellä jotain kiertävää aikataulutusta, että saa ympättyä ohjelmaan myös riittävästi kehonhuoltoa (ja sitä joogaa!). Ja kai sitä pitäisi jossain välissä myös ihan relatakin. Viime kesänä jäi rullaluistelu kokeilematta – josko sitten tänä vuonna olisi senkin vuoro?
Uni. Mistä saisi riittävästi tunteja vuorokauteen, että ehtisi nukkua riittävästi? Unellahan ei ole kuin suotuisia vaikutuksia niin painonpudotukseen ja –hallintaan kuin yleiseen hyvinvointiinkin. Mulla oli jo jossain vaiheessa hyvä rytmi päällä, mutta kiitos kaiken kiireen, joulun ja uudenvuodenkin, on rytmi kateissa ja unet vähissä. Onneksi tässäkin asiassa voi aina tsempata.
Ylipäätään toivon voivani hyvin ja edelleen vielä paremmin.